Ote melkein piti

Välittämisen pitää tapahtua siinä hetkessä, kun se nuori on siinä. Ja kun mä olen töissä. Muuna aikana ne ei oo mun toimintaoikeuden piirissä. Niiden kanssa ei saa ystävystyä. Niitä ei missään tapauksessa saa rakastaa. Ja silleen näiden sitte pitäs kasvaa. Maailmassa, jossa joku välittää susta vain silloin, ku se saa siitä palkkaa.

Kuusivuotias Anni (Milla Tissari) saapuu keskellä yötä lasten- ja nuorisokoti Valonmaahan kylmissään ja läpikotaisin kastuneena. Sosiaalityöntekijä Jake (Tuukka Huttunen) saa vähitellen kontaktin varautuneeseen lapseen ja seuraa hänen kasvuaan aikuisuuden kynnykselle saakka. Ajatuksia herättävä, liikuttava ja raastavan ajankohtainen draama pitää katsojan tiukasti otteessaan.

 

Näytelmän henkilöt ovat heijastumia todellisista lapsista ja nuorista sekä työntekijöistä lastensuojelun piirissä. Kahden henkilön välillä etenevä draama kasvaa tarinaansa laajemmaksi kysymykseksi siitä, miten ja miltä lapsiamme ja nuoriamme tulisi suojella nykyajassa ja onko yhteiskunnallamme siihen oikeita keinoja.

 

Veera Tyhtilä on kirjoittanut lukuisia kiitettyjä yhteiskunnallisesti kantaaottavia menestysnäytelmiä. Hänen Teatteri Siperialle kirjoittamaansa uuteen tekstiin tarttuu ohjaaja Tuomas Rinta-Panttila, joka on tutkinut ohjauksissaan ajankohtaisia kysymyksiä fiktion keinoin. Ääni- ja lavastussuunnittelun tekee Mikko Hynninen. Näyttelijöinä ovat on Teatteri Siperian perustajajäseniin kuuluva Tuukka Huttunen sekä Teatterikorkeakoulusta vasta valmistunut, balettitanssijana pitkän uran tehnyt näyttelijä Milla Tissari.

 

Teatteri Siperian ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotantona toteutettava Ote melkein piti juhlistaa Teatteri Siperian kaksikymmenvuotista toimintaa

 

TYÖRYHMÄ & TUOTANTO

Käsikirjoitus Veera Tyhtilä

Ohjaus Tuomas Rinta-Panttila

Näyttelijät Tuukka Huttunen ja Milla Tissari

Äänisuunnittelu ja lavastussuunnittelu Mikko Hynninen

Valosuunnittelu T-J Mäkinen

Vastaava tuottaja: Marika Heiskanen/Teatteri Siperia

 

LISÄTIETOA

Esitystä suositellaan yli 13-vuotiaille.
Esityksen kesto vahvistuu myöhemmin.

 

KUVAT & VIDEOT

Ei vielä kuvia tai videoita!